Yhteistyöllä ja osaamisella saavutetaan tuloksia
MINÄ
Luotettava osaaja apunanne
Minulla on yli 15 vuoden kokemus erilaisista HR-tehtävistä. Olen toiminut HR-asiantuntijana, projektipäällikkönä, HR-päällikkönä, HR Business Partnerina, esihenkilönä ja HR-johtoryhmän jäsenenä. Minulla on laaja osaaminen henkilöstötyön eri osa-alueista ja ymmärrystä siitä miten teknologian avulla niitä voidaan parantaa tukemaan organisaatioiden toimintaa.
Pidän työskentelystä muiden kanssa ja luonteeltani olen positiivinen ja helposti lähestyttävä. Minulle on sanottu, että osaan innostaa ja saada ihmisiä mukaan miettimään toimivia ratkaisuja yhteisen tavoitteen eteen. Käytän moderneja työskentelytapoja ja esimerkiksi virtuaaliset työpajat toteutan Miron avulla. Systemaattisen ja käytännön läheisen lähestymistapani takia varmistan, että projektit etenevät tavoitteidensa mukaisesti ja kaikki tietävät mihin tähdätään.
Haluan olla mukana parantamassa suomalaista työelämän laatua, rakentamassa parhaimpia työpaikkoja ja voittavia organisaatioita. Uskon, että sujuvien digipalveluiden avulla organisaatiot voivat tehostaa toimintaansa, säästää kustannuksia, parantaa henkilöstökokemusta, mikä näkyy positiivisesti asiakaskohtaamissa ja tuloksissa.
Lue lisää ajatuksistani ja ideoistani blogistani LinkedInissä.
OSAAMISENI

YRITYS
Tuki yrityksille ja organisaatioille
Projektion Oy tarjoaa asiantuntijatukea organisaatioille henkilöstötyön digitalisoinnin eri vaiheissa. Yritykseni kautta tuen organisaatioita digimuutoksessa lähtötilanteen tarpeiden analysoinnista uuden teknologian kilpailutukseen ja hankintaan sekä käyttöönottoprojekteissa ja niiden jälkeisessä jatkuvassa kehityksessä ja ylläpidossa.
Projektion on tällä hetkellä yhden henkilön työllistävä yritys, jonka toiminta on käynnistynyt elokuussa 2023. Yrityksellä on Tilaajavastuulain mukaiset toimintaedellytykset kunnossa. Alan osaamista ja konkreettisia tuloksia löytyy yli 15 vuoden ajalta.